Syyskausi starttaa 30.8.2021

27.7.2021

Syyskauden aikataulu julkaistaan RaJun netissä ja somessa elokuun ensimmäisellä viikolla. Ilmoittautuminen avautuu jäsentietojärjestelmässä 12.8.2021 klo 13.

Syyskaudelle on luvassa tuttuun tapaan kestosuosikkeja kuin myös uutuuksia. Syyskausi jatkuu aina joulukuun 12. päivään saakka. Voit jo tutustua lasten ja perheiden syksyn tuntiaikatauluun ja ryhmäliikunnan aikatauluun. Huomaathan, että aikatauluihin saattaa vielä tulla muutoksia.

Lasten ja perheiden uutuustunneista mainittakoon perhebaletti sekä supersankarikoulutuksen jatkokoulutumahdollisuus peruskoulutuksen lisäksi.  Joukkuevoimistelun suosio seurassamme on ollut viimeiset vuodet ihanassa nousussa ja tänä syksynä aloittaakin jälleen uusia innokkaita joukkueita. Joukkuevoimistelun perustunneille pääsee mukaan ilman aiempaa voimistelukokemusta. JV-perustunteja on tarjolla 4-5-vuotiaille, 6-7-vuotiaille sekä tänä syksynä myös 8-12-vuotiaille.  Staradance-tunnneilla pääsee tunteella tanssimaan 3-vuotiaasta alkaen, syksyllä staradancea on tarjolla 3-4-vuotiaille, 5-6-vuotiaille ja tänä syksynä myös 7-9-vuotiaille. 

Lapsille ja nuorille on tarjolla tuttuun tapaan paljon harrastusmahdollisuuksia RaJun eri lajien parissa. Edellä mainittujen lajien ja tuntien lisäksi syksyn lukkarista löytyvät temppujumpat, freegym, telinevoimistelu, kilpa-erobic, rytminen voimistelu, baletti, cheerleading, parkour jne. 

Raision Jumppareissa tehdään paljon hienoa yhteistyötä myös seuran sisällä eri lajien kesken. Ohjaajien ja valmentajien tietotaitoa hyödynnetään laajalti ja seuratoimijoita myös kannustetaan kouluttautumaan ja hakemaan uutta inspiraatiota.

Ryhmäliikunnan tarjonnasta löytyy monipuolisia ja mukaansatempaavia tunteja, loistavien ohjaajiemme tähdittäminä. Tarjonnasta löytyy helposti oma viikoittainen liikuntakokonaisuus, jonka kausihinta ei päätä huimaa. Syyskauden ryhmäliikuntatuntien hinta koko kauden ajalta on 100e + 20e kauden jäsenmaksu, kävit sitten kerran viikossa tai kaikilla tunneilla. Meillä käy maksuvälineenä mm. Smartum-liikuntasetelit.  Mahdollisuus on hankkia myös 10-kortti, jonka hinta on 60e + 20e kauden jäsenmaksu.

Uusia iloja tarjoaa paritanssikurssi Rajulassa, jota luotsaa Antonio Romanov. Antonion Zumba-tunnille pääsee osallistumaan Ihalan koululle perjantaisin. Ryhmäliikuntatunneilla päästään hyödyntämään RaJulan uusia tiloja ja välineistöä, peilisali tarjoaa innostavat puitteet treenaamiselle. RaJulan tilat ovat valoisat ja siistit, kulku saliin onnistuu sekä portaita reippailemalla, että hissillä esteettä. Syyskauden ryhmäliikuntatunteina mm. step, porrastreeni, circuit, akro, toimintatreeni, porrastreeni, jooga, HIIT, dancehall, boxing, core, kehonhuolto, kuntobaletti ym.  suunnitteilla on myös aamutunti sekä muutamia vielä yllätyksinä pidettäviä. 

Marraskuun lopulla Raision Jumpparit järjestää Kerttulan liikuntahallilla tanssin LUMO-tapahtuma ja tietysti aletaan todenteolla valmistautua seuraavan vuoden Gymnaestrada- Voimistelufestivaaliin, joka järjestetään Tampereella 9.-12.6. 2022. Kaikki halukkaat Raision Jumpparit ovat tervetulleita mukaan osallistumaan ja esiintymään. Gymnaestradan kenttäesityksiä harjoitellaan maanantaisin Lukiolla klo 18-19-30. RaJun Gymppinä toimii Elina Mäntymäki, joka infoaa tapahtumasta lisää RaJun somessa.