Oletko Sinä seuramme uusi puheenjohtaja?
25.8.2022
Oletko Sinä seuramme uusi puheenjohtaja?
30-vuotisjuhlasta seuraavaan juhlavuoteen olen ylpeydellä saanut kantaa Raision Jumpparien lippua joukkoni kärjessä, vaan nyt on tullut aika ojentaa tehtäväni seuraavalle #seurasydämelle ja siirtyä itse muihin luottamustehtäviin.
Tehtävä ja 5-vuotinen toimikauteni on ollut kovin rakas ja antoisa, sillä olenhan saanut viettää sen itselleni tärkeiden ihmisten ja itselleni tärkeän työn, lasten, nuorten ja aikuisten liikuttamisen parissa. Tänä aikana seuramme on saanut ansaitsemaansa näkyvyyttä ja tunnustusta jopa Olympiakomitealta vuoden 2019 Tähtiseura-tunnustuksen myötä, jäsenmäärämme on kasvanut entisestään yltäen parhaimmillaan 1400. Korona kuritti myös meidän toimintaamme vaan nykyinen jäsenmäärä antaa viitteitä vuoden 2019 tason taas lähestyvän. Seuratouhukkaita seurassamme toimii toistasataa, seuralla on yksi päätoiminen työntekijä, seurakoordinaattorimme Laura ja hallituksemme seisoo vankkana, asiantuntevana ja lempeydellä hallitsevana toimintamme taustalla.
Seuramme ylpeydenaihe on yhteistyö, niin seuramme sisäinen kuin sisarseurojen tai muiden sidosryhmien välinenkin. Raision Jumpparit Ry työskentelee tiivisti yhteistyössä myös Raision kaupungin kanssa ja toimii Raision kaupungin seuraparlamentin puheenjohtajana tämän kauden.
Raision Jumpparien uusi puheenjohtaja valitaan syyskokouksessa vuoden lopussa ja uusi PJ aloittaa kautensa hallituksineen 1.1.2023
Mikäli sinun rinnassasi sykkii #seurasydän erityisesti RaJulle, haluat edistää kansanterveyttä liikuttamalla ihmisiä, innostut ja innostat, haluat osallistaa ja osallistua myös itse kehittämään tämän päivän seuratoimintaa entistä paremmaksi ja haluat tehdä sen yhdessä upeiden ihmisten kanssa, pyydän laittamaan hakemuksesi pikaisesti meille osoitteeseen: toimisto@raisionjumpparit.fi
Otsikolla ”Puheenjohtajarekry” 15.9. mennessä.
Lisätietoa roolista ja yksityiskohdista voi tiedustella minulta joko sähköpostilla osoitteesta
teija.koskinen@gmail.com tai puhelimitse perjantaisin klo 14-15 numerosta: 040-355 8908.
Millainen on unelmiesi voimisteluseura?
Nyt sinulla on mahdollisuus hakea puheenjohtajiksi johtamaan sitä! RaJu on ilmiö, jonka sinä ja minä, ME teemme yhdessä.
Lämpimin terveisin,
Teija Koskinen
Puheenjohtaja
Raision Jumpparit Ry
#raisionjumpparit #puheenjohtajarekry #seurasydämelle #luottamustehtävä #voimistelu